Somalikissa
Somalikissa, eli tuttujen kesken 'somppu', tunnetaan usein elegantista ja hienosta ulkonäöstään; erityisesti riistat ja punaiset somalit muistuttavat ulkonäöltään paljon kettua tai oravaa!
Somali on vakiinnuttanut paikkansa kauniin ulkomuotonsa sekä mahtavan luonteensa kautta - somali on abessinialaisen tapaan aktiivisen kissaharrastajan unelma, joka on toisaalta valmis mihin vain, mutta nukkuu seuraavassa hetkessä vatsa pystyssä pusuja jaellen oman ihmisensä sylissä.
Tältä sivulta löydät tarkempaa tietoa somalikissasta - sen ulkonäöstä, historiasta sekä luonteesta. Mietitkö, olisiko somali sinulle sopiva rotu? Tutustuthan myös minulleko abessinialainen/somali -sivuun!
Luonne ja aktiivisuus
Viehkeän ulkonäön lisäksi somalin eloisa ja lempeä luonne takaavat rodulle uusia ja vanhoja ystäviä. Tyypillinen rodun edustaja on helppohoitoinen, osallistuva ja helposti motivoitava seuralainen, joka kiintyy omistajaansa syvästi. Somali sopiikin kaikille, jotka haluavat aktiivisen ja huomiota rakastavan lemmikin.
Ilman seuraa sosiaalinen somali saattaa helposti kyllästyä ja keksiä itse tekemistä, joten ainoana kissana se vaatii omistajaltaan paljon aktivointia. Huomionkipeytensä vuoksi se ei välttämättä sovellu myöskään suuriin kissapopulaatioihin, joissa se joutuu kamppailemaan ihmisen huomiosta.
Ennakkoluulottomat somalit innostuvat helposti uusista asioista ja leikeistä. Ne oppivat usein nopeasti, niin hyvässä kuin pahassakin. Leikkien lisäksi omistaja voi aktivoida kissaansa lukuisin tavoin: agility, valjasulkoilu ja naksutinkoulutus ovat monelle sompulle mieleisiä virikkeitä ja hyvä tapa järjestää yhteistä aikaa.
Somalit ovat nopeita ja ketteriä liikkeissään, ja kokoonsa nähden yllättävän voimakkaita. Suurella ponnistusvoimallaan ne voivat helposti pongahtaa vaikka ovenkarmille. Useimmat somput pitävät kiipeilystä ja korkeista paikoista, mutta ketteryytensä ja notkeutensa vuoksi vahinkoja, kuten koriste-esineiden tiputtelua, niille sattuu vain harvoin.
Somaleilla on tavallisesti pehmeä ja hiljainen ääni, ja niiden äänenkäyttö on kohtuullista. Ne juttelevat usein omistajilleen kujertavalla äänellä ja ovat kovaäänisiä vain kiihtyessään.
Ulkonäkö
Somali on keskikokoinen ja sopusuhtainen, eikä siinä ole mitään ylikorostettuja piirteitä. Vartalo on kiinteä ja lihaksikas, notkea ja jäntevän tuntuinen. Muodoltaan vartalon voisi kuvitella muodostavan neliön, jossa selän ja jalkojen pituus ovat sopusoinnussa keskenään. Tassut ovat pienet ja soikeat.
Rodun tunnusmerkki on turkin tickingkuviointi: jokaisessa selkäpuolen karvassa on jopa kymmenen kissan päävärin mukaista raitaa. Turkki on puolipitkä, kauniisti laskeutuva ja laadultaan silkkinen. Tuuhea, puuhkamainen häntä, kauluri ja takajalkojen ”pöksyt” tuovat somalin ulkonäköön näyttävyyttä. Sävyltään turkki on lämmin perusväreillä ja kylmä hopeaväreillä sekä tickingiä lukuunottamatta raidaton.
Kiilamaisen pään tulisi olla ääriviivoiltaan pehmeä ja sopusuhtainen niin sivuprofiililtaan kuin edestä päin katsottunakin. Korvien tulisi olla suurikokoiset, tyvestä avoimet, kärjistä hieman pyöreät ja niitä voivat koristaa pienet tupsut. Mantelinmuotoisten ja ilmeikkäiden, tickingin värillä rajattujen silmien väri voi olla joko voimakas meripihka, kellertävä tai vihreä. Somalin ilmeeseen vaikuttavat voimakkaasti kasvoissa olevat, kuviokissoille tyypilliset tickingin väriset “tabbymerkit”, kuten otsan M-kirjainta muistuttava kuvio
Ulkomuotovirheiksi näyttelyissä katsotaan muun muassa raskastekoinen vartalo, katkeamaton kaulanauha, raidat kaikissa jaloissa tai mahassa ja valkoiset kuviot muualla kuin leuassa.
FIFe hyväksyy somaleille neljä lämpimän sävyistä perusväriä: riistanvärinen, punainen (sorrel), ja näiden diluutiomuunnokset sininen ja beige. Lisäksi hyväksytään edellä mainittujen perusvärien hopeamuunnokset, mustahopea, punahopea, sinihopea ja beigehopea, joissa kissan pohjaväri on kylmän valkoinen, ja turkin väri tulee ainoastaan tickingista. Värisävyjen eroavaisuuden vuoksi hopeita kasvatetaan usein erillisissä kasvatusohjelmissa.
Historiaa
Ensimmäiset somalikissat syntyivät abessinialaisten yhdistämisestä 1960-luvulla eri puolilla maailmaa. Pitkäkarvaiset pennut olivat yleensä ei-toivottuja ja niistä yritettiin vaivihkaa päästä eroon, mutta amerikkalainen Evelyn Mague ihastui niihin ja alkoi kasvattaa niitä tarkoituksella. Nimen somali hän keksi siitä, että Somalia oli siihen aikaan Abessinian (nykyään Etiopia) naapurimaa.
Todennäköisesti pitkäkarvageeni on tullut abessinialaisrotuun jo 1930-40-luvun Englannissa, kun sotien jälkeen jouduttiin turvautumaan muihin rotuihin geenipohjan laajentamiseksi.
FIFe hyväksyi somalin omaksi rodukseen vuonna 1981, ja vuonna 1983 ensimmäinen somali tuotiin Suomeen Australiasta. Sitä ennen somalit ehtivät sekä Norjaan että Ruotsiin.
Alkuvuosina somali arvosteltiin näyttelyissä puolipitkäkategoriassa. Vuonna 1992 somali kuitenkin siirrettiin lyhytkarvakategoriaan sen vuoksi, että sen rotumääritelmä turkin pituutta lukuun ottamatta on sama kuin abylla.
© Anne Lemberg ja Elina Koivisto
- Somakissin somalipentulista
- Somakissin somalikasvattajalista